Joskus työpaikan tavarahankintojen tekeminen kiristää pipoa ja nielaisee ison palan työpäivästä. Työssä kun moni eri tehtävä kilpailee sijasta prioriteettilistan kärjessä. Terveyspsykologian dosentti Sampsa Puttonen kirjoittaa Työterveyslaitoksen blogissa (TTL.fi, 2017), että aikaa ei voi hallita, mutta kiirettä voi. Puttosen mukaan kiire helpottaa, kun toimintatapoja ja ajanhallintaa kehitetään.
Tavarahankintojen tekemiseen kuuluu selvittelytyötä, kustannusvertailua, yhteydenpitoa eri toimittajien kanssa, laskujen ja erilaisten toimituskulujen setvimistä. Vaikka yksittäinen tuote löytyisi halvemmalla yhdeltä toimittajalta ja toinen tuote toiselta toimittajalta, säästö tuotteen hinnassa usein nollaantuu tai menee jopa miinukselle piilokustannusten muodossa. Jos hankinnat on hajautettu monelle toimittajalle, toimituskuluja ja ostolaskuja tulee monesta paikasta. Lisäksi monien tilausten tekemiseen ja seuraamiseen kuluu paljon työaikaa, jonka hintaa ei useinkaan ole otettu kokonaiskustannuksissa huomioon.
Hankintojen tekemiseen on kuitenkin olemassa helpottava lääke: keskittäminen. Keskittämällä hankinnat yhteen paikkaan, asioit vain yhden toimittajan kanssa ja voit tilata tarvitsemasi tarvikkeet kerralla. Säästät sekä kuluissa että työajassa.
keskittämisen hyödyt
Tiesitkö, että keskittämällä ensi- ja terveydenhuollon hankintasi meille, saat seuraavat hyödyt:
- vähemmän toimituskuluja
- vähemmän ostolaskuja
- vähemmän yhteyshenkilöitä
- vähemmän dokumentteja
- vähemmän tavaroiden vastaanottotarkastuksia
- vähemmän varastoja -pienempi varasto riittää
suojellaan yhdessä järkeä - pipon avulla
Jotta järki ei olisi jäässä eikä pipo enää kiristäisi, arvomme kaikkien arjen sankareiden kesken sopivan löysiä, lämmittäviä ja muodikkaita Perjantai-pipoja.

kiinnostaako hankintoja helpottava keskittämisratkaisu?
- lue lisää keskittämisestä